ICE TEAM VOITTI D2A ETELÄISEN ALUEEN FINAALIN 6.4.2014

D2 A aluefinaali

On sunnuntai 6.4 ja Ice Teamin D-juniorit kokoontuvat Karjaan Aktia halliin pelaamaan kauden tärkeimmän pelinsä; aluefinaalin HC Panter Purikad joukkuetta ( Tallinna) vastaan.
Tunnelma ennen peliä on odottava ja pojat olivat päättäneet jo pukuhuoneessa, ettei pokaali saa matkata Viroon.

Lehterit täyttyvät katsojista joukkueiden luistellessa jäälle. Lähes 200 katsojaa sai seurata jännittävää Play off kamppailua. Pelin alusta alkaen tulee Ice Team kovaa ja saa muutaman hyvän hyökkäyksen vastustajan maalia kohden. Mutta Panter Purikadin maalivahti pelaa loistavasti ja vasta ajassa 12.37 tekee Ice Team ensimmäisen maalinsa. Maalintekijänä Simon Tuppurainen. Lopun ensimmäisestä erästä heiluttaa Ice Team tahtipuikkoa ja tekee vielä kolme maalia erän aikana. Sen, että Ice Team on vienyt peliä ensimmäisessä erässä, todistaa myös maalivahtien torjunnat, 5-14.
Toisessa erässä tulee Pantterit eri asenteella. Heillä on parempi syöttöpeli ja he murtavat Ice Teamin puolustuksen kerta toisensa jälkeen. Huolimatta siitä, että Jonathan Hulldin pelaa hyvää peliä maalissa tekee Panter Purikad ensimmäisen maalinsa ajassa 10.45. Loppuerän Ice Team pelaa kuitenkin suhteellisen hyvin puolustaen ja näin ei erässä nähdä enempää maaleja.

D-junioreilla oli fantastinen huutosakki lehtereillä F-junioreiden kannatusjoukon muodossa. Riemu Ice Teamin leirissä on valtava summerin päätettyä ottelun.

Erkko Einiö Suomen Jääkiekkoliiton eteläisen alueen edustajana jakoi mitalit ja ”A-aluemestaruuspokaalin” vastaanottaa joukkueen kapteeni Natanael Kullberg.

Ottelun maalintekijät:
Simon Tuppurainen 3 och Sebastian Granström 1. Syötöistä vastasivat Jonas Parmanen ja Samuli Pettersson. Ottelun tarkka katsojamäärä oli 176 henkilöä.

Antin ohjeetAntin ohjeet purivat hyvinD2A_finalistit_2014Voittoisa D2 joukkueKannu ja kapteeniKapteeni ja ”Poika”

D2A finaali Raaseporissa 6.4.2014 klo 14.00

Ice Team D2 on taistellut tiensä D2A sarjan loppuotteluun virolaista Panter Purikad joukkuetta vastaan! Ice Team onnittelee koko joukkuetta hienosta suorituksesta. Olemme ylpeitä teistä! Tsemppiä pojat!
Nyt kaikki Raaseporissa kannustamaan Ice Teamin D-junnuja sunnuntain finaaliin 6.4 klo 14.00!
http://www.finhockey.fi/tulospalvelu/otteluohjelmat-ja-tilastot/ D2A-Etelä-D2A Playoff

D2 juniorien Play Offsit Järvenpäässä 30.3.2014

30.3.2014 klo 15.30 seisoo 17 innokasta junioria kannattajineen Aktia jäähallin ulkopuolella Karjaalla odottamassa bussia, joka vie heidät Play Off otteluun Haukkoja vastaan Järvenpäähän.
Tunnelma bussissa on odottavan rauhallinen. Tämä johtunee poikien lupauksesta valmentajilleen Antille, Vesalle ja Reijolle voittaa tämä ottelu.
Ice Teamin pelaajat luistelevat jäälle kannattajien aplodien saattelemina. Jo ottelun ensihetkistä alkaen huomaa, että pojilla on oikea asenne ja että he ovat tulleet hakemaan voiton kotiin.Kun peliä on pelattu 1.09 laukaisee Simme kiekon maaliin hienon syöttöpelin päätteeksi. Ice Team 0-1 johtoon. Haukat yrittää kaikkensa rikkoakseen poikiemme pelin, mutta tähän pojat eivät mene. Haukat yrittää hyökätä, mutta puolustus pitää ja hyökkäykset harvenevat. Laukaukset, jotka päätyvät maalille pysäyttää Jonathan varmalla veskaripelillä. Ice Teamilla on ote koko ensimmäisen erän ja erä päättyy 0-3 Ice Teamille.
Toinen erä jatkuu Ice Teamin heiluttaessa tahtipuikkoa. Ja tämä aiheuttaa Haukkojen agressiiivisen pelaamisen syöttöpelin takkuillessa. Tuomarit ovat myös aktiivisia ja puhaltavat jäähyjä heti aiheen ilmaannuttua. Ice Teamin hyökkäys- ja puolustuspeli toimii ja joukkue tekee vielä kaksi maalia erän aikana. Ottelu päättyy Ice Teamille lukemin 0-5. Jonathan pelaa hienosti maalissa ja pitää nollan 21 torjunnallaan.
Ottelun jälkeen pojat tekevät hienon eleen ja kiittävät kannattajiaan, jotka todella kannustivat hienosti ja elivät pelissä poikien tukena.
Maalintekijöinä pelissä kunnostautuivat: Simme, Dani ja Nata ja syötöistä saivat pisteet Alexander K, Nico, Jontte, Simme ja Nata.
Jojo Gunne